Eräs suurimmista piilolinssejä harkitsevien huolista on tämä: miltä ne tuntuvat silmissä? Meillä on luonnollinen taipumus varoa esineiden laittamista silmään, ja siihen on yksinkertainen syy: se sattuu. On siis täysin luonnollista pelätä piilolinssien mahdollisesti aiheuttamaa epämukavuuden tunnetta.

Totutteluvaiheen oireet

On totta, että piilolinssien pitäminen tuntuu aluksi kummalliselta. Se ei ole kivualista, epämukavaa, vain erilaista kuin mihin olet tottunut. Jotkut ihmiset kuvailevat tuntemusta siten, että piilolinssit tuntuvat siltä kuin silmissä olisi kyyneliä – siis oudolta, mutta ei epämukavalta. Jos piilolinssien käyttö sattuu, et ole asettanut niitä oikein. Poista tällöin piilolinssit silmistä, puhdista ne ja laita takaisin silmiin.

Ensimmäisellä käyttökerralla piilolinssit saavat katseesi sumentumaan muutamiksi sekunneiksi. Tämä on merkki siitä, että piilolinssit asettuvat oikeaan kohtaan silmässäsi. Näön sumentuminen on hetkellistä ja menee pian ohi. Joillakin henkilöillä silmät kuivuvat, kun he käyttävät piilolinssejä ensimmäistä kertaa. Jos myös sinulle käy näin, ota yhteys optikkoosi tai silmälääkäriisi, joka antaa sinulle ohjeita kosteuttavien silmätippojen käytöstä.

Toisilla ihmisillä taas silmät kyynelehtivät, kun he käyttävät piilolinssejä. Älä panikoi, myös tämä ilmiö menee ohi pian. Kuivaa ylimääräinen kosteus silmistä esimerkiksi puhtaan nenäliinan avulla.

Kysy neuvoa

Älä lähde optikolta ennen kuin tiedät, miten piilolinssit asetetaan, poistetaan ja puhdistetaan. Harjoittele piilolinssien asettamista pari kertaa optikon luona ennen kuin lähdet kotiin.

Silmäsi tottuvat piilolinsseihin nopeasti, mutta voit edesauttaa sopeutumista käyttämällä piilolinssejä ensimmäisinä päivinä lyhyempiä aikoja, enintään neljä tuntia kerrallaan. Muutaman päivän jälkeen huomaat, että voit käyttää linssejä koko päivän ilman, että edes huomaat käyttäväsi niitä.

Jos ensimmäisten päivien jälkeen tunnet silmissäsi kipua, ota yhteys optikkoosi, sillä kipu voi olla merkki alkavasta silmätulehduksesta. Hyvä sääntö on, että piilolinssien ei pitäisi koskaan sattua. Jos niiden käyttö aiheuttaa kipua, jotain on pielessä ja käynti optikolla on tarpeen.